Näin voisimme kuvailla Korppoon kappeliseurakuntaa tänä
päivänä.
Jäsenmäärältään (vajaat 700) seurakuntamme kuuluu kieltämättä
maamme pienimpiin.
Pinta-alaltaan seurakunta taas kuuluu aivan eri
luokkaan: seurakuntalaiset ovat hajaantuneet yhteispinta-alaltaan yli 1.300
km2:n alueelle, mistä johtuen seurakuntamme lukeutuu maamme
suurimpiin. Korppoon seurakunnan alueella sijaitsee kokonaiset 6
kirkkoa tai kappelia, jotka kaikki ovat käytössä.
Korppoossa on
toiminut kristillinen seurakunta ainakin 1300-luvun alkupuolelta saakka, uskon
tähden.
Yhteinen jumalanpalvelus on ollut seurakuntaelämän ydin.
Vuosien
saatossa kaikki muu on muuttunut, niin seurakunnassa kuin yhteiskunnassakin. Ja
muuttuu jatkossakin.
Tänäkin päivänä seurakunta on olemassa
uskon tähden.
Jumalanpalveluksessa on seurakunnan pulssi, raamatussa
hengellisyyden lähde, ehtoollispöytä on armon pöytä.
Arkielämässä pyrimme
toimimaan uskon yhteisönä, jossa diakonialla ja lähetyksellä on keskeinen
asema.
Seurakunta on pieni, mutta suuri: muodostamme pienen yhteisön, joka on
osana Kristuksen maailmanlaajuista kirkkoa.
Seurakunnan lähtökohdista
Seurakunta toimii
Miniuutiset
Välähdyksiä
toiminnasta
Korppoon kirkko
Aspön kappeli
Jurmon
kappeli
Norrskatan kirkko
Utön majakkakirkko
Utön
rukoushuone
Yhteystiedot
Kappelineuvosto
Pappilan
pienvenesatama
Ulkoiset linkit
Evl.fi - Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon portaali
Nauvon seurakunnan
verkkosivut
Lue raamattua internetin
kautta
Radioraamattukoulu - Raamattu Kannesta Kanteen
www.rkk-sansa.net
6.11.2009 Esa
Killström
Kaikki kuvat © Esa Killström ellei toisin mainittu
sähköposti:
webmaster@korpo.net