Näin voisimme kuvailla Korppoon seurakuntaa
tänä päivänä.
Jäsenmäärältään
(noin 715) seurakuntamme kuuluu kieltämättä maamme pienimpiin.
Pinta-alaltaan
seurakunta taas kuuluu aivan eri luokkaan:
seurakuntalaiset ovat hajaantuneet yhteispinta-alaltaan yli 1.300
km2:n alueelle, mistä johtuen seurakuntamme lukeutuu
maamme suurimpiin. Korppoon seurakunnan alueella sijaitsee kokonaiset 6
kirkkoa tai kappelia, jotka kaikki ovat käytössä.
Korppoossa on toiminut kristillinen
seurakunta ainakin 1300-luvun alkupuolelta saakka, uskon
tähden.
Yhteinen jumalanpalvelus on ollut seurakuntaelämän
ydin.
Vuosien
saatossa kaikki muu on muuttunut, niin seurakunnassa kuin yhteiskunnassakin. Ja muuttuu
jatkossakin.
Tänäkin päivänä seurakunta on olemassa uskon
tähden.
Jumalanpalveluksessa on seurakunnan pulssi,
raamatussa hengellisyyden lähde, ehtoollispöytä on armon pöytä.
Arkielämässä pyrimme
toimimaan uskon yhteisönä, jossa diakonialla ja lähetyksellä on keskeinen
asema.
Seurakunta on pieni, mutta suuri: muodostamme
pienen yhteisön, joka on osana Kristuksen maailmanlaajuista
kirkkoa.
Seurakunnan lähtökohdista
Seurakunta toimii
Välähdyksiä toiminnasta
Korppoon kirkko
Aspön kappeli
Jurmon kappeli
Norrskatan kirkko
Utön majakkakirkko
Utön rukoushuone
Yhteystiedot
Seurakunnan hallintoelimet
Pappilan pienvenesatama
Ulkoiset linkit
Evl.fi - Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
portaali
Nauvon seurakunnan verkkosivut
Lue raamattua internetin
kautta
Radioraamattukoulu - Raamattu Kannesta Kanteen
www.rkk-sansa.net
1.10.2008 Esa Killström
Kaikki kuvat © Esa Killström ellei toisin mainittu
sähköposti: webmaster@korpo.net